perjantai 19. joulukuuta 2008

Shakkiteoriasta

Tähän artikkeliin on tarkoitus koota erilaista hyödyllistä tietoa shakkiteoriasta noin yleisellä tasolla.
Alkuun laitan kopion Wikipedian määritelmät pelivaiheista.

Pelivaiheet



Avaukset

Pääartikkeli: Shakkiavaus
Avauksella tarkoitetaan shakkipelin alussa tehtäviä siirtoja. Avausvaiheen tunnusmerkkinä on nappuloiden asteittainen vieminen peliin mukaan ja niiden siirtäminen sellaisiin paikkoihin, että erilaisten keskipelisuunnitelmien toteuttaminen mahdollistuu. Yleensä pelin avausvaiheen katsotaan jatkuvan kunnes jompikumpi pelaajista siirtää tavalla, joka poikkeaa siitä, mitä tunnetuissa avausteorioissa suositellaan.
Vakiintuneita shakkiavauksia ja -teorioita on lukuisia. Avausten nimi on yleensä johdettu joko avauksen kehittäjän nimestä tai jostain historian tapahtumasta. Nämä nimet ovat kansainvälisesti tunnettuja (esimerkkeinä ranskalainen puolustus, sisilialaisen puolustuksen lohikäärmemuunnelma, Caro-Kann, englantilainen puolustus, nimzointialainen jne.) Huipputason pelaajat hallitsevat avauspeliteorian erittäin hyvin (osaavat lähes kaikki avaukset) ja saattavat jopa erikoistua muutaman avauksen käyttämiseen, tutkimiseen ja muuntelemiseen. Turnauksiin valmistautuessaan pelaajat usein harjoittelevat tutkimalla eri avauksia.
Suurimmalla osalla avauksista on samanlaiset pääperiaatteet:
  • Kehitys: Tavoitteena on kehittää upseerit, eli siirtää ne hyödyllisille ruuduille, joista ne voivat vaikuttaa peliin. Erityisesti lähettien ja ratsujen kehittämistä pidetään tärkeänä.
  • Keskusta: Laudan keskustan hallinta mahdollistaa upseerien siirtämisen nopeasti mihin tahansa laudan osaan helposti. Keskustan hallinta myös pienentää vastustajan nappuloiden liikkumatilaa.
  • Kuningas: Kuninkaan suojeleminen on tärkeää. Usein se saavutetaan linnoittamalla.
  • Sotilasketjut: Pelaajat pyrkivät välttämään sotilasheikkouksia, kuten eristettyjä, kaksois- tai takasotilaita.


Keskipeli

Pääartikkeli: Keskipeli
Keskipeli on shakissa suurin pelivaihe, jossa pelaajat pyrkivät lyömään toistensa nappuloita ja saavuttamaan vastustajaansa nähden ylivoimaisen strategisen aseman, josta heidän olisi hyvä siirtyä ratkaisevaan loppupeliin. Keskipelissä tapahtuvia taktisia tai strategisia virheitä voi vielä korjata loppupelissä, mutta usein keskipelillä on ratkaiseva vaikutus pelin lopputuloksen kannalta.


Loppupeli

Pääartikkeli: Loppupeli
Loppupeli on keskipelin jälkeinen tilanne, jossa upseerien määrä on vähentynyt huomattavasti alkutilanteeseen verrattuna. Pelin kannalta ratkaisevimmat siirrot tehdään tässä vaiheessa. Keskipelissä tehtyjä virheitä voi vielä korjata loppupelissä, mutta virheen tekeminen pelin lopussa on usein kohtalokasta. Tämän takia aloittelijoiden ja myös muiden pelaajien tulisi ensiksi perehtyä pelin lopun pelaamiseen.
Loppupelejä voidaan nimetä sen mukaan, millaisilla nappuloilla ne käydään. Esimerkiksi tilanne, jossa on jäljellä enää valkoisen kuningas ja torni ja musta kuningas on torniloppupeli. Loppupelejä voivat olla myös mm. ratsu-, lähetti-, kuningatar-, ja sotilasloppupelit.
Raja keskipelin ja loppupelin välillä on usein häilyvä. Yhtenä selkeänä erona keskipelin ja loppupelin välillä voidaan pitää sitä, että loppupelissä kuninkaan ja sotilaiden osuus pelissä on merkittävämpi, eikä välitöntä mattihyökkäyksen vaaraa useinkaan ole. Monesti loppupeli keskittyykin sotilaisiin ja niiden korottautumiseen, jolloin toisen pelaajan on helppo voittaa taktisen ja materiaalisen edun turvin.

Ei kommentteja: