lauantai 13. joulukuuta 2008

Uudistuksia

 Kovasti olen viime aikoina tehnyt pieniä muutoksia sivuille, keskustelupalstalle en ole niitä muistanut kirjailla, joten tässä jonkinlainen yhteenveto.

 Ainakin peliarkiston laitoin uusiksi, ulkoasun mallin vaihdoin, että sivupalkin saa sivummaksi ja laudoille enemmän tilaa. Ainakin GameKnotin pelilaudat kun vaativat tilaa. Samalla siirtelin pelejä varsinaisesta blogista ja peliarkiston pohjalta itse teksteihin, jolloin sivu tulee hivenen järkevämmäksi. Pääblogiin tein pieniä uudistuksia myös, sivukartan tein, mielestäni sellainen pitää jokaisella sivustolla olla. Sellainen muodikas tunnistepilvikin siellä oli tovin, mutta sitten poistin sen, koska se ei toiminut kunnolla ja sen koodaaminen on kuitenkin aika työlästä, varsinkin, jos ja kun koodissa on jossain jotain pielessä. Hyvin se muuten toimi, mutta yksi tunniste puuttui aina ja joistain tunnisteista se ei oikeita sivuja löytänytkään. Kaunis sellainen olisi, mutta turha, joten poistin sen.

 Ehkä tavallaan tietyssä mielessä turhin uutuus on suttutaulu, mutta saapa sinne sitten jotkut kirjoitella ilman sähköposteja, lomakkeita tai edes omaa nimeään julkisesti mitä sattuu. Toivottavasti shakkipitoista asiaa. Suttutaulu on siitä erikoinen, että sinne voi kaikki kirjoittaa ja muokata tai poistaa muiden tekstejä, kaikki muutokset jää voimaan. Tosin testissäni kokoruututilassa näin ei käynyt, mutta väliäkö sillä. Suttutaulun alhaalla on muutama turha painike, tulostusnappi, se kokoruututilanappi ja varmuuskopionappi, jolla taulun pitäisi lähteä sähköpostiini varmuuskopiona. Testannut sitä en ole. Ei sen väliä vaikka toimisikin ja vaikka ihmiset kuinka sitä painelis, kyllä Gmailiin mahtuu rajattomasti varmuuskopioita.

 Pääsivulle olen yrittänyt tehdä semmoista kivaa arvostelujuttua, mitä monissa paikoissa näkee, eli jutun jälkeen on mahdollisuus arvostella artikkeli välillä 1-5 tähteä. Arvostelu toimii ja on hyvännäköinen, mutta jostain syystä se ei aina näy. Joskus se näkyy vain ensimmäisessä jutussa, joskus se näkyy vain, kun on kirjautuneena sisään (tästä syystä suosittelen tunnuksien hankkimista, kokeile vaikka kirjautua pääblogin lukijaksi sivupalkissa). Useimmin se kyllä näkyy, kun katselee artikkelia omana blogitekstinään klikkaamalla artikkelin otsikkoa. Sen näkymisen logiikka ei ole vielä kyllä silti täysin valjennut minulle testeissä.

Jari Leppänen

Ei kommentteja: